Yhtye vaikutti vuosina 1979-83 Tampereella, tehden omaa suomenkielistä pop/rock musiikkiaan.
Yhtyeestä kirjoitettiin mediassa myös nimillä: ”Sidi ja Hermottomat” sekä ”Sidi ja Hervottomat”.
Kosketinsoittajana vuosina 1981-83 toiminut Antti Vihinen sanoitti tuolloin yhtyeen kappaleet.
Yhtye julkaisi 2 lp-levyä ja kiersi vuosittain keikkalavoja ympäri Suomea, tehden viimeiset keikat kesällä 1983.
Vuonna 2009 yhtye koottiin uudelleen lähes alkuperäisessä kokoonpanossa.
Nykyinen kokoonpano:
(2009-)
Hannu ”Sidi” Mäki-Laurila – laulu
Tommi Kekoni – kitara, laulu
Jyrki Keskinen – basso, laulu
Tero Mäkinen – rummut
Heikki Laakso – kosketinsoittimet, haitari
Laura Kuntsi – laulu
(2012-)
Antti Vihinen – kosketinsoittimet, laulu

2013 alettiin tekemään uutta levyä Antin tultua takaisin maailmankiertueeltaan.
Levy on nyt valmis ja sen nimi on NÄKYVIIN.

Lue myös Antin tuorein päivitys sivun lopussa…

V.1979-80


Sidi & Hermottomat

RUMPALIN PERSPIRAATIOSTA AIHEUTUU UUSI BÄNDI…!
Kesällä 1979 Tampereen Linja-autoaseman kellarissa Mustang-yhtyeen treeneissä soitettiin CCR:n kappaletta ”It came out of the sky”. Kesken biisin rumpali lopettaa, sanoo ”Mun tuli hiki…”, ja poistuu samoin tein(eikä sen koommin ole näkynyt…!) Kuin jonkun korkeamman johdatuksen saattelemana paikalle sattuvat naapurikämpässa harjoittelevan The Copies-yhtyeen rumpali Tero Mäkinen ja laulaja-kitaristi Sidi Mäki-Laurila. Kuultuaan tilanteen Tero sanoo välittömästi Mustang-yhtyeen kitaristille Tommi Kekonille ” Siirrä ny heti noi soittokamas tonne meidän kämpille, mää voin auttaa…” Sidin nyökytellessä vieressä Marshall-pino siirtyikin välittömästi naapurikämppään. Tapahtuma oli sinänsä kohtalokas koska sen seurauksena syntyi ihan uusi bändi. Kun basson varteen saatiin vielä Hermot– yhtyeestä Jyrki ”Jykä” Keskinen, oli kokoonpano valmis ja ankara harjoittelu Linkkarin kellarissa alkoi.
Bändi onnistui saamaan jo heti saman kesän elokuulle keikan Tampereen Viikinsaareen kaupungin organisoimaan kesätapahtumaan, jossa esiintyi myös muitakin yhtyeitä. Tommi sai puhelun vähän ennen tapahtumaa jossa kyseltiin bändin nimeä, jotta voitaisiin tehdä mainoksia ja julisteita tapahtuman markkinoimiseksi. Tasan kolme sekuntia mietittyään kitaristi sanoi ensimmäisen nimen mikä päähän juolahti… SIDI & HERMOTTOMAT
Näin bändi oli saanut nimen joka komeilikin kohta oikein painetuissa mainoksissa ympäri Tamperetta. Tuon kesän -79 aikana alkoi myös ihan uusi juttu cover-kappaleiden soittamisen lisäksi, OMIEN BIISIEN tekeminen. Vaikutteita biisien tekoon antoivat ajan hengen mukaisesti monet tuon ajan uuden aallon artistit, sekä myös mm. Nick Lowe, Dave Edmunds ja monet muut 70-luvun pop/rock-suuruudet.

Bändi treenasi ahkerasti, sekä äänitti demoja omista biiseistään, loppusyksyllä bändimme pääsikin tekemään singlen ”Arkipäivä/Mietiskelen sängyssäin” tuolloin Tampereella toimineelle Rokit levy-yhtiölle. Sinkku äänitettiin Mika Sundqvistin johdolla MSL-studiolla Ylöjärvellä ja julkaistiin vuodenvaihteessa 1979-80. Levy sai jokusen radiosoiton ja jäi ilman suurempaa huomiota.
Vuoden -80 aikana yhtyeen lupaavasti alkanut toiminta hiljeni, koska puolet orkesterista vietti suurimman osan tuosta vuodesta armeijan harmaissa palvellen.

V.1981-82

KOKOONPANO LAAJENEE JA BÄNDI NOUSEE SIIVILLEEN…
Armeijassa Tommi oli törmännyt yhteen kouluaikaiseen kaveriinsa. Sotilaskodin munkkikahvien yhteydessä oli jutusteltu, jotta josko intin jälkeen voitaisiin jotain bändihommaa koittaa tehdä yhdessä. Näin yhtyeeseen liittyi keväällä -81 vielä yksi varsin merkillinen ja merkityksellinen henkilö, Antti Vihinen. Antti kosketinsoittimineen, hienoine lauluteksteineen ja sävellyksineen kohotti bändin yhteisen luovan toiminnan korkeimmilleen.
Nopeasti keväällä -81 kyhätyn viiden biisin demon perusteella Discophon levy-yhtiön Ande Päiväläinen (Antti ja Sidi perimätiedon mukaan väkisin tunkeutuivat levymoguli-paran huoneeseen ja suurinpiirtein hengenlähdöllä uhkaillen pakottivat hänet kuuntelemaan demon…!) ilmoittikin, että syksyllä -81 tehdään ja julkaistaan Sidi&Hermottomat- yhtyeen ensimmäinen LP-levy!
Vieraana älyn valtakunnassa

”Vieraana Älyn Valtakunnassa” LP- äänitettiin syyskuussa-81 Tampereen JJ-Studiolla, joka tuolloin sijaitsi Kyttälänkadulla. Levyn tuotti ja äänitti tuolloin vielä koomikon urasta haaveileva, loistava kitaristi/muusikko Heikki Silvennoinen. Levyn äänityksissä vieraili huilua ja saksofonia soittamassa myös tamperelainen Petri Peltonen.Vaikutteita omalaatuisen biisisopan tekoon antoivat aiemmin mainittujen lisäksi nyt myös Pink Floyd, Procol Harum, Beach Boys ja jopa Steely Dan…! (jälkimmäisten vaikutus tuotoksiin saattaa kyllä olla hyvinkin vaikeasti huomattavissa…!). Levy ilmestyi marraskuussa -81 Markus Heikkerön tekemin lievästi futuristisin kansin ja sai heti varsin paljon radiosoittoa. Kriitikot pääsääntöisesti pitivät levystä mutta suuri ostava yleisö suhtautui siihen varovaisemmin. Levyn sisäkannesta löytyi kappaleiden sanojen lisäksi Antin parhaan(?) kaverin Gunnarin kirjoittama, varsin tyhjentävä versio yhtyeen tuonastisesta historiasta… (katso kuvat sivun alaosasta)
Bändimme olikin nyt päässyt hyvään vauhtiin ja seuraavan talven aikana tehtiinkin hyvä määrä keikkoja, sekä single ”Sinun isäsi on kai tyytyväinen nyt/Terhi lähtee pois”.

Runoja raunioille

Keväällä ruvettiin suunnittelemaan seuraavaa lp-levyä jälleen Discophonille, koska uusia biisejä oli päässyt kertymään. Kesän -82 alkaessa alkoivat äänityssessiot jälleen JJ-studiolla Tampereella Silvennoisen Heikin toimiessa taas äänittäjänä ja tuottajana. Lämmin kesä houkutteli soittajia enempi kaikkiin muihin aktiviteetteihin ja keikoillle kuin studioon, joten ”Runoja Raunioille” lp-levyn äänitykset valmistuivatkin vasta syksyn ollessa hyvässä vauhdissa. Tällä kertaa äänityksissä vierailivat em. Petri Peltonen (taustalaulu) ja lisäksi Päivi Portaankorva (laulu) ja sittemmin valitettavasti edesmennyt loistava kitaristi/pianisti Petteri Salminen (piano). Yhtye pyrki laajentamaan edelleen Antin osin synkähköidenkin laulutekstien pohjalta omintakeista musiikillista näkemystään biiseistään tuottaja-Silvennoisen toimiessa hyvänä apuna sovitusten teossa. Jälleen Markus Heikkerön tekemin kansin lp-levy ilmestyi loppusyksyllä -82. Joulukuussa bändi esiintyi Ylen Härmärock-82 konsertissa Helsingin Kulttuuritalolla.

V.-83

TOIMINTA LOPPUU…
”Runoja Raunioille” sai vastaavanlaisen vastaanoton kuin ensimmäinenkin lp, tosin ehkä vielä vähän vaisumman vastaanoton ostavalta yleisöltä. Keikkoja kuitenkin riitti vielä kohtuullisesti tehtäväksi. Jonkinasteista eripuraa soittamisen tavoista ja materiaalin tekemisestä alkoi ilmetä bändin sisällä, sekä ehkä pikkuhiljaa yleistä väsymistä koska isompaa menestystä ei viimeisin lp-levykään alkanut tuomaan.. Keikkoja kuitenkin tehtiin ja tilanne jäi pinnan alle muhimaan kunnes yhtäkkiä kesäkuussa -83 bändin ollessa palaamassa keikalta Porin Suistomaan Soittopäiviltä Sidi ilmoitti eroavansa Hermottomista ja haluavansa perustaa uuden bändin toisten tamperelaisten musikanttien kanssa….!
Se olikin sitten sillä erää siinä, Sidi lähti kokoamaan bändiä josta sittemmin tuli nimeltään Kairo.  Antti, Tommi, Jykä ja Tero jatkoivat myöhemmin tästä eteenpäin Jukka Salmelan ja Esa Nivan kanssa Salmela Komitea-yhtyeenä… Molemmat bändit tekivät myös myöhemmin levyjä.

V. 2009 –

JA TAAS TOIMINTA JATKUU…
Hermottomat 2009

Suurinpiirtein neljännesvuosisadan kuluttua hyvin pölyyntynyiden levyhyllyjen ja c-kasettilaatikoiden kätköistä löytyneiden Sidi & Hermottomat taltioiden jakaminen vanhojen bändikamujen kesken se synnytti väistämättä ajatuksen, josko pitäisi taas jatkaa vanhojen kunnon biisien soittoa yhdessä…
Näinhän on tehtykin muutamissa yksityisluonteisissa tilaisuuksissa muuten alkuperäisessä kokoonpanossa, paitsi kosketinsoittajana on toiminut Heikki Laakso ja taustalaulajana Laura Kuntsi.

Marraskuussa 2011 yhtye teki em. kokoonpanolla eräänlaisen comeback-keikan Tampere-talossa esiintyen toisen legendaarisen tamperelaisbändin, Kasevan lämmittelijänä.

2012 myös Antti palasi yhtyeen riveihin ja saatiin idea: Nyt on aika tehdä uusi levy.

Uusi levy näki päivänvalon alkuvuonna 2015 ja sai nimen Näkyviin

No niin, paljon on vesiä virrannut maailman koskissa sen jälkeen kun olimme viimeksi Gunnarin nähneet… missä Gunnari oli luurannut kaikki nämä vuodet…? Joku kertoi hänen perineen Antin toimen Chilen eteläisimmässä kärjessä kaskelottien asiainhoitajana, yhden toisen mielestä hänet oli varmasti nähty Berliinin liepeillä metsissä saksanhirviä ammatikseen merkitsemässä….Viktor Kortshnoikaan ei enää muistanut mitään Gunnarin (saati sitten Antin…) touhuista ja tekemisistä.

Moninaisten vaiheiden jälkeen löydettyämme Gunnarin, annamme hänen nyt kertoa ja muistella menneitä viettämiään aikoja bändin kanssa omin sanoin:

Voi, muistan siihen maailman aikaan meillä oli tapana usein syödä aamiaisiamme Tiffanylla ja nauttia illallisiamme alakerran baarissa. Otto(ennen kuin hänet vietiin sairaalaan) ja Marjaana usein liittyivät minun ja yhtyeen poikien kanssa samaan seurueeseen, yhdessä muistelimme Mineaa ja muita maailman lapsia sekä mietimme miksi Terhin piti lähteä pois… Vähän naureskelimmekin sille viimeiselle hipille joka aina kävi keikoillamme ja kyllästymiseen asti takahuoneessa jankutti meille käyneensä täysin vieraana älyn valtakunnassa. Vaikka olimme viimeisinä laivassa ja meidän päissämme asui joku muu, otimme myös siltä valaalta harppuunan pois selästä ja päästimme sen lähtemään. Silloin lokakuut olivat jostain syystä aina samanlaisia,karkulaiset olivat tuttu näky kaduilla ja muurahaisia vilisi joka paikassa. Ei ollut helppoa, tuntui kuin olisimme asuneet jossain varjossa tai joissain pysähtyneisssä kuvissa. Vaikka olimme rauhaa rakastavia hahmoja, lähdimme tarvittaessa taistelemaan barrikadeille joita nousi joka kadun kulmaan. Valitettavasti jouduimme kerran todistamaan myös Elinan surmaa. Onneksi vaikeina hetkinä oli lohtunamme mies jolla oli unelma paremmista ajoista. Olihan hän kiertänyt sirkuksen mukana ja jopa leijonatkin itkivät hänen olkaansa vasten. Tällä miehellä oli myös kaksoisveli joka intohimoisesti rakasti saaria niin paljon että halusi tulla myös haudatuksi niille (pienille…!) saarille. Kaiken kaikkiaan, siihen maailman aikaan, meidän suuri tehtävämme oli niinä kaikkina vangittuna öinä sinisissä huoneissamme tehdä runoja raunioille jotta sinunkin isäsi olisi tyytyväinen nyt….niin se meni…!

Nyt taas, tähän maailman aikaan, olen jälleen viettänyt aikaani tämän yhtyeen kanssa. Edelleenkin heidän kappaleissaan tapahtuu jotain käsittämätöntä. Vaikka Heikki soittaa nyt koskettimia, Antti on edelleen hengessä mukana ja Laura on liittynyt mukaan sulostuttamaan yhtyeen vokaali-äänimaisemaa. Yhtyeen jäsenet ovat jos mahdollista, vieläkin hullumpia kuin ennen.Joskin heistä on tullut jopa ehkä hivenen mukavampiakin kuin aiemmin … tästä on jälleen hyvä jatkaa…!!”

Tampere 2.10.2011

Gunnari

Tässä vielä nuo levynkannen tekstit:

Gunnari1

Gunnari2

 —
NÄKYVIIN!

Enhän minä tätä itse, mutta kun bändikaverit vaativat: ”Kirjoita jotain sinne nettisivuille tästä jutusta.” Mutta kun en minä osaa kirjoittaa kuin itsestäni. Tai ainakin kirjoitan paremmin omista tunnoistani, kuin koko porukan ajatuksista. Hyvä on: jos nyt kuitenkin yritän, vaikka sitten kuinka subjektiivisia totuuksia tahansa ladellen. Aloitan siis rajattomasti ihailemastani Mozartista.

Syksyllä 2014 julkaistiin kirjoittamani Mozart-elämäkerta. Se oli ensimmäinen laatuaan Suomessa; siis suomenkielellä kirjoitettu suurmiehen elämäntarina. Tamperelainen Aamulehti teki tässä yhteydessä minusta varsin juhlavan, koko aukeaman kokoisen haastattelun ja henkilökuvan. Ottivat minusta oikein kuvankin sitä varten. Kuvatekstissä luki, että minut ”muistetaan parhaiten Sidi&Hermottomien kosketinsoittajana ja biisintekijänä”. Se oli jotenkin pysäyttävää.
Ja se oli niin
– totta.

Olenhan minä tosin kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen Mozart-elämäkerran, julkaissut pari muutakin kirjaa, valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Hampurin yliopistosta, väitellyt tohtoriksi Sibeliuksesta Helsingin yliopistossa, käynnistänyt Suomen kulttuuri-instituutin Berliiniin, pystyttänyt Lahteen Sibeliustalon, järjestellyt sinne EU-huippukokouksen, organisoinut ensimmäisen Euroopan laajuisen musiikkikorkeakouluverkoston, toiminut kansainvälisten järjestöjen hallitus- ja luottamustehtävissä, ollut kulttuuriteorian professorina Karlsruhessa, mutta tärkein asia mistä minut muistetaan, on se että olen soittanut Sidi&Hermottomissa. Kaikesta CV:stäni ilmenevästä kohkaamisesta, työurastani ja ”saavutuksistani” huolimatta, minut tunnetaan parhaiten siitä, että olen yksi Hermottomista.

”Kulttibändi”, yksi toimittaja sanoi minulle vuosi sitten jonkun työhöni liittyvän haastattelun yhteydessä. Häntä ei lainkaan kiinnostanut sen hetkinen hommani Hämeenlinnan kaupungin palveluksessa, vaan ainoastaan huhuna levinnyt tieto siitä, että Hermottomat on tekemässä uutta levyä. Jäin oikein miettimään. Viimeisten 30 vuoden aikana olen aina uudelleen ja uudelleen törmännyt tähän samaan tilanteeseen: ihmiset kysyvät, aikovatko Hermottomat vielä joskus tehdä jotakin, onko odotettavissa Suuri Comeback? Olen aina vastannut kieltävästi: ”Ne bändiajat ovat taakse jäänyttä elämää.” Se on ollut ehdoton kanta, lopullinen näkemys; ei sellaiseen ole enää aikaa.
Mutta jotenkin nämä kysyjien innostuneen toiveikkaat ilmeet ovat jääneet mieleen kaivelemaan…

Hermottomien 1980-luvun kulta-ajan jälkeen elämä vei minut ensin Hampuriin opiskelemaan, sieltä Helsinkiin Sibelius-Akatemian hallintoon, edelleen Berliiniin, sieltä Lahteen, taas takaisin Saksaan, kunnes viimein vuoden 2012 syksyllä muutin Tampereelle. Takaisin kotiin – viimeinkin. Ei siinä kauaa mennyt, kun tämä vanha bändi oli jälleen kellaritiloissa soittimiensa takana. Hermottomat oli toiminut ilman minua muutaman vuoden, ja bändiin oli tullut pari uutta jäsentä: Heikki Laakso kosketinsoittajaksi ja Laura Kuntsi toiseksi laulajaksi. Kun minäkin sitten liityin takaisin rivistöön, oli meitä jo seitsemän. Hyvä niin: lisää sointivärejä ja osaamista. Kun ensimmäisen kerran
kokoonnuimme Pyynikin treenikämpälle tällä uudella kattauksella, oli minun kohdallani edellisestä sessiosta sähköpianon takana kulunut kymmeniä vuosia. Me aloitimme heti uusien biisien työstämisen, emme palanneet niihin vanhoihin juttuihin. Ensimmäinen biisi, jota nyt työstettiin yhdessä yli 30 vuoden tauon jälkeen oli Kusiaiset. Kädet pysyivät nippa-nappa siinä tempossa mukana, ja seuraavana päivänä sormet olivat kipeät. Olin palannut takaisin kotiin, takaisin Hermottomiin.

Bändit ovat kuin perheitä: vaikka mitä teet, niin ne pysyvät elämässäsi. Kun Hermottomat syksyllä 2012 aloitti Näkyviin-levyn harjoitussessiot, olin hieman huolissani: Miten ihmeessä me (ja varsinkin minä) enää mitään pystymme soittamaan tai tekemään? Eihän sitä enää osaa, vai? Ihme tapahtui. Aivan kuin edellisen yhteisen soittohetken välissä ei olisikaan ollut 30 vuotta, aivan kuin se olisi ollut eilen. Uusia biisejä tuli liukuhihnalta, ja niiden työstämiseen osallistui entiseen tapaan koko bändi. 1980-luvullakin Hermottomat oli aina ahkera bändi treenaamaan. Silloin joskus nuoruudessa me saatoimme harjoitella neljänä iltana viikossa. Kai siinä jotakin mukaan tarttui. Ainakin bändin yhteissoitto studiosessioissa oli heti kohdallaan, ja biisien tekeminen tuntui sujuvan kuin luonnostaan: pieni nyökkäys riittää kertomaan kaikille säkeistön muuttumisen kertosäkeeksi.

Kun me roudasimme soittimemme Nordlundin Juuson legendaariselle JJ-studiolle syksyllä 2013, tuli kuluneeksi tasan 32 vuotta siitä, kun ensimmäisen Sidi&Hermottomat -LP-levyn äänityssessiot alkoivat siinä samaisessa studiossa (joka kylläkin silloin sijaitsi Tampereen Kyttälänkadulla, nykyisin Hämeenpuistossa). Vuonna 1981 me, tuolloin parikymppiset märkäkorvat, jouduimme kovaan kouluun: Hermottomien levyt tuotti Heikki Silvennoinen, joka käytännössä opetti meidät soittamaan yhteen, opetti kuuntelemaan omaa ja muitten musiikkia, teki meistä bändin. Tämän uuden Näkyviin-levyn taustavoimana oli Juuso Nordlund, jonka analogisen studion letkeä ilmapiiri tarttui myös nauhojen magneettiraidoille. Kun Juuso vanhan nauhurinsa takaa 2013 syksyllä ensimmäistä biisiä äänitettäessä sanoi meidän luureihimme: ”Pyörii”, nousi kyynel silmäkulmaan.

Tampere on kasvanut – ja muuttunut. Mutta me bändin jäsenet olemme aivan samanlaisia kuin ennenkin, mitä nyt vähän keskivartalosta turvonneita ja vähän hiuskuontalostamme ohentuneita. Ja joillakin on omien lasten lisäksi jo lapsenlapsiakin, jotka hyräilevät tuutulauluinaan Hermottomien biisejä. Me miksaamme bändejä Tampere-talossa, me hoidamme Kiinasta rekkalasteittain myytävää Suomen kauppoihin, me teemme kauppaa remonttimiesten kanssa tai valmistamme erilaisia elektronisia laitteita, me konsultoimme kaupunkeja niiden kulttuurihallintokysymyksissä, me opetamme ATK-taitoja, me kierrätämme paperijätettä, mutta se asia mistä meidät muistetaan, on se, että me olemme NE.

Me olemme Sidi&Hermottomat.

Tampereella tammikuussa 2015
Antti Vihinen, se Sidi&Hermottomien kosketinsoittaja

Näkyviin